No niin. Tätä osaa on odotettu koko syksyn ajan, ja vasta nyt aloin sitä rustaamaan. Mahdan olla kurja legacyn kirjoittaja, kun lukijat saavat odottaa näin kauan jatkoa... :( Päätin nyt kuitenkin ryhdistäytyä ja tehdä edes yhden osan. Jospa vaikka innostuisin tästä uudelleen?

Joka tapauksessa, viime osasta ja tämän osan pelailusta on paljon aikaa, joten teksti voi olla hieman töksähtelevää. En näet juuri muista, mitä piti mistäkin kuvasta mainita. Mutta ehkä se ei haittaa...? :D Katsotaan mikä katastrofi ehtii tapahtua juuri ennen kun olen saamassa jakson kokonaisena tallennetusi - nyt kun on 13. perjantai...

---

Jeremia soitteli välillä Eevalle, mutta Eevallapa oli aivan uudet metkut mielessään. Hän oli tavannut töissä pojan, jonka kanssa suuteli nyt intohimoisesti illan hämärässä. Tyttö taisi olla tulossa kovaa vauhtia äitiinsä.... :D

Toisin oli Jutan laita, hänen tyylinsä oli hyvin kaukana äitinsä rakkaudenjanoisesta tyylistä miesten kanssa. Jutta halusi olla vain ja ainoastaan Silvon kanssa, eikä vastannut Veikon treffipyyntöihin. Silvo tunsi olonsa todella onnekkaaksi kun Jutta halusi olla juuri hänen kanssaan. He aloittivatkin pian seurustelun. :)

Mikalla eivät vielä tytöt pyörineet mielessä, vaan hän keskittyi aivan muihin asioihin. Mikassa on kyllä todella paljon samaa kuin isässään. :D Samanlainen hellyyttävä hupsu, ja komea kuin mikä. :]

Niin vaan olivat päivät kuluneet, että tajusin Kalpan kasvavan jo vanhukseksi, kuin myös Jennin samana iltana. Vastahan nuo kaksi olivat menneet naimisiin ja saaneet esikoisensa. Mutta aika oli armoton, ja Kalpa ei voinut muuta kuin alistua ikääntymiseensä.

Kalpasta tuli oikein mukavan näköinen vanhus. Tuollaisen herttaisen isoisän näköinen. :)  Mutta Kalpa ei ollut ainoa, joka vanheni juuri niinä hetkinä...

Näet myös Eeva kasvoi, hurmaavaksi aikuiseksi! Eevasta kuoriutui oikein nätti ja tyylikäs sim, mutta en valinnut häntä perijäksi. Yksi syy oli se, etten halunnut jälleen romantiikkatavoitteista simiä perijäksi, toiseksi, pidän ehkä jostakusta enemmän... ;)

Eeva sai kuitenkin aloittaa oman elämänsä jossain päin Stadia. Melkein koko perhe meni hyvästelemään Eevaa, joka lähti kaikki hyvästeltyään kohti taksia. Juttaa Eevan lähtö itketti, mutta hän ei antanut kyynelten tulla. Eeva sen sijaan ei malttanut odottaa omaan asuntoon saapumista. Nyt hän voisi elää juuri siihen tyyliin kuin halusi, ja punoi jo mielessään lemmenjuonia naapuruston miesten päänvaivaksi.

Lukijoiden toiveesta vaihdoin Jutan hiukset. Nuokin ovat aika räikeät, mutta saavatkin luvan olla. :D Mielestäni ne kuitenkin sopivat hänelle paremmin. :)

Kun kaikki alkoivat mennä hiljalleen yöpuulle, Jutta tarttui kädet vapisten puhelimeen. Hän oli odottanut koko päivän tilaisuutta soittaa Jannelle. Hän näppäili numeron hitaasti ja varmasti, katsoen tarkkaan lapusta, johon hän oli kopioinut numeron Jennin kalenterista. Puhelin hälyytti, ja hälyytti... Se tuntui hälyyttävän Jutasta ikuisuuden, kunnes Janne viimein vastasi. Jutta köhäytti, ja muunsi äänensä Jennin ääneksi: "Hei Janne, minä täällä, Jenni!" Janne tuntui olevan hetken hämillään, kunnes vastasi: "Hei. En olekaan kuullut sinusta mitään pitkään aikaan... Onko kaikki hyvin?" Jutta vastasi nopeasti: "Kuule kun olen ollut niin kiireinen, lapset ja kaikki... Mutta tuli tässä yhtenä päivänä mieleeni, että olisi mukavaa nähdä pitkästä aikaa." Janne oli hetken hiljaa, ja jatkoi sitten hieman epäröiden: "Meinaatko nyt sitä... että näkisimme salaa, vai...? En tiedä onko se hyvä idea, Kalpa meinasi viimeksikin saada meidät kiinni."

Jutta nielaisi. Hän alkoi olla hetki hetkeltä varmempi ja varmempi siitä, että Janne oli hänen isänsä. "En minä tällä kertaa ihan sellaista ajatellut, vaan että nähtäisiin ihan kahvin merkeissä. Kai me yhä voimme olla ystäviä?" Hiljaisuudesta päätellen Jannen aivoissa raksutti kun hän pohti voisiko tuo olla mahdollista, mutta vastasi lopulta: "Ei kai se mahdotonta ole. Olisi kyllä mukavaa nähdä, vaihtaa vähän kuulumisia kasvotusten. Onko sinulla huomenna menoja?" "Minulla alkaa työt vasta illalla, joten voit tulla joskus ennen aamupäivää, miltä kuulostaa?" Jutta kysyi sydän tykyttäen. Voisiko hänen suunnitelmansa todella onnistua?

"Sovittu. Ilmestyn vaikka joskus kymmenen maissa? Mutta minun pitää nyt lopettaa, nähdään huomenna." "Nähdään!" Jutta vastasi yrittäen pitää äänensä yhä muunnettuna, vaikka innostus puski siitä läpi. Jutta laski luurin ja huokaisi syvään. Hänen suunnitelmansa oli onnistunut!

Jenni saapui myöhään töistä ja sai kokea saman kuin Kalpa; vanhenemisen. Jennin naama meni surkeaksi kun hän tajusi vanhenevansa. Miksi ajan oli pitänyt kulua niin nopeasti?

 Mutta eihän Jennillä sinänsä ollut valittamista, koska hänestä kasvoi hyvin kaunis vanhus. Hassua kyllä, mutta Jenni halusi säilyttää nuorekkaan ponihäntänsä, vaikka se näytti hieman koomiselta vanhuksena. Ehkä hän halusi pitää kiinni nuoruudestaan vielä edes jotenkin? Myöskään huulipuna ei jäänyt kaapin pohjalle lojumaan.

Jutta ei meinannut saada unta, koska seuraava päivä pyöri hänen päässään taukoamatta. Häntä jännitti niin hirmuisesti! Ajatella, hän tapaisi mahdollisen isänsä seuraavana päivänä. Pitkään hän oli luullut Kalpaa isäkseen, mutta silti hän oli jo jonkin aikaa ihmetellyt erilaisia silmiään. Kun hänelle oli lopulta selvinnyt ettei ainakaan hänen lähisukulaisistaan kenelläkään ollut vaaleansinisiä silmiä, hän oli ollut äimistynyt. Viimeinen palapelinpala oli loksahtanut paikoilleen, kun Eeva kertoi kuulleensa Kalpan ja Jennin tapelleen. Mutta nyt Jutta oli vielä varmempi kuin aikaisemmin. Jannen sävy puhelimessa oli ollut arkaileva, aivan kuin hän olisi pelännytkin Jennin tulleen raskaaksi heidän tapaamisensa jälkeen.

Seuraavana aamuna Jutta heräsi kuitenkin hyvillä mielin. Häntä jännitti toki yhä, mutta ennemminkin hyvällä tavalla. Hän ei malttanut odottaa sitä hetkeä, kun Janne saapuisi!

Pojat lähettyvillä eivät huomanneet mitään omituista Jutassa, vaan juttelivat innoissaan. Heistä oli tullut hyvin läheiset ystävät kasvettuaan teineiksi. Melkein kuin he olisivat olleet veljeksiä. :)

Kun koulubussi saapui, Jutta oli lähtenivään aivan kuten muutkin. Hän kuitenkin jättäytyi viimeiseksi, koska ei halunnut, että Tomi tai Mika hoputtaisi hänet bussiin.

Kun hän oli mennyt tarpeeksi etäälle talosta, hän pinkaisi juoksuun ja rynni takapihalla olevaan telttaan. Sinne hän piiloutui ja antoi bussin lähteä. Nyt hän odotti sydän hyppien sitä, kunnes kello tulisi kymmenen...

Lopulta Janne ilmestyi, hieman pelkokkaan näköisenä. Hän käveli kohti aidan porttia ja jäi ihmettelemään kun Jenniä ei näkynyt. Hänellä ei ollut  aavistustakaan siitä, että häntä oli huijattu.

Jutta lähti vapisevin jaloin teltasta ja käveli kohti Jannea. Kun hän lähestyi porttia, Janne huomasi hänet ja hätkähti. Hän oli luullut, ettei ketään ollut kotona Jennin lisäksi. "H-hei." Jutta sopersi Jannelle, joka näytti aivan järkyttyneeltä. "Köh, hei! Oletkos sinä Jennin tytär?" Jutta lehahti punaiseksi, mutta käveli kohti Jannea.

"Kyllä, olen Jutta." Jutta odotti ja katsoi soittiko hänen nimensä Jannelle kelloa, mutta Janne hymyili yhä. Silloin se kolahti suoraan päin Jutan rintakehää saaden hänen henkensä salpautumaan... Jenni ei ollut ikinä kertonut Jannelle!

Miten hän voisi nyt kertoa Jannelle olevansa tämän lapsi?! Mutta hetken mietittyään Jutta tajusi, että eihän hänellä ollut mitään menetettävää. Hän ei ollut koskaan saanut tuntea oikeaa isäänsä, ja jos Janne ei haluaisi olla hänen kanssaan tekemisissä totuudenkaan jälkeen, hän ei voisi sille mitään, mutta tietäisi ainakin yrittäneensä.

"Onko Jenni kertonut sinulle ikinä lapsistaan?" Jutta aloitti, koska ei halunnut tyrmätä Jannea yhdellä ainoalla lauseella. "On hän maininnut että hänellä on kolme, mutta ei ole sen kummemmin kertonut teistä." Janne vastasi hieman ihmeissään. Miksi tyttö tuollaisia kyseli? Kumpikaan ei ollut kuitenkaan huomannut, että Jenni oli ilmestynyt seuraamaan tilannetta, aivan järkyttyneenä arvatenkin.

 

Kun Jenni ilmestyi heidän vierelleen, Jutta päätti, että mitä sitä enää aikailemaan: "Äitini ei tainnut ikinä kertoa, että sinä taidat olla isäni." Kyyneleet alkoivat kertyä Jutan silmiin. Janne katsoi häntä suu raollaan sen näköisenä, kuin olisi halvaantunut. Raskas hiljaisuus laskeutui heidän ylleen. Sitten Janne näytti vimmastuneelta.

"Miksi et ole ikinä kertonut minulle?!" hän hyökkäsi Jennin luo, joka oli aivan säikähtäneen näköinen. "En minä ollut varma!" Jenni tuskaili. Janne näytti entistä vihaisemmalta. "Onhan minulla oikeus tietää vaikket olisikaan varma! Olet aina antanut ymmärtää, että kaikki kolme lastasi ovat sinun ja Kalpan!" Jenni yritti pidätellä itkua vaikka väkisin, mutta hänen äänensä värisi: "Yritä ymmärtää, minä olin peloissani! Pelkäsin että Kalpa saa tietää, olenhan kertonut sinulle miten pitkävihainen hän on. Hän olisi heittänyt minut ja Jutan pihalle, voin mennä siitä vaikka takuuseen!" Janne katseli Jenniä kulmiensa alta yhä vihaisen näköisenä. "Luuletko että olisin muka kertonut heti Kalpalle jos olisin saanut tietää että minulla on tytär? En minä niin tyhmä ole!" Jenni ei voinut enää pidätellä itkuaan. Kyynelten seasta hän kuiskasi Jannelle: "Anna anteeksi..." , mutta Janne tuntui olevan leppymätön.

Vasta nyt Jenni muisti kaikesta varmasti järkyttyneen Jutan, ja ryntäsi rutistamaan häntä. "Olen pahoillani... Pelkäsin niin kauheasti kun synnyit. Olen aina pelännyt! Olen aina rakastanut isääsi, mutta sinua vielä enemmän. Pelkäsin että hän vie sinut minulta jos kerron, tai että Kalpa potkisi meidät pihalle." Jutta ei tiennyt mitä sanoa. Häntä ei loukannut Jennin salailu samalla tapaa kuin Jannea, ja olihan hän saanut sulatella asiaa paljon kauemmin, mutta harmitus ei silti lakannut. Hän kuitenkin vastasi: "Kyllä minä ymmärrän, ainakin yritän." Niiskuttaen Jenni irtautui Jutasta ja käveli apeana sisälle. Hän ei ollut osannut odottaa, että salaisuus olisi ikinä paljastunut. Mutta nyt se oli kaivettu ylös, ja hän ei tiennyt mitä ajatella.

Jutta ja Janne alkoivat keskustella kaikessa rauhassa, ja pian Jannekin alkoi rauhoittua. Hän ei vieläkään ymmärtänyt miten Jenni oli voinut salata kaiken, mutta halusi kuitenkin nyt tutustua tyttäreensä. Sen sijaan Jenni istui sisällä tuijottaen seinää. Hänen päänsä oli aivan sekaisin tapahtuneesta, aivan kuin kaikki olisi ollut unta. Mutta ei, kyllä se oli tapahtunut. Jutta tiesi että Janne oli hänen isänsä, ja Janne tiesi että Jutta oli hänen tyttärensä. Yhtäkkiä Jenni alkoi kaivata kovasti Kalpaa, omaa turvallista aviomiestään. Että hän olikin ollut tyhmä nuoruudessaan kun oli mennyt vehtaamaan varomattomasti Jannen kanssa. Mutta eihän sitä enää voinut muuttaa. Jenni kuitenkin päätti, että pettämiset saisivat viimeinkin jäädä. Hän ei haluaisi enää pettää omaa aviomiestään, joka ansaitsi paljon parempaa kuin uskottoman vaimon.

Jutta oli kertonut paljon itsestään Jannelle, mutta nyt Jannen oli aika lähteä. He eivät vielä hyvästelleet kovin lämpimästi, mutta Janne lupasi soittelevansa.

 Kun Janne lähti kävelemään pois, Jutta ei voinut olla hymyilemättä - miten kaikki olikin mennyt näin hyvin! Hän sai viimeinkin tutustua oikeaan isäänsä, joka vaikutti todella hienolta mieheltä, lannevaatteista huolimatta... :D Tuntui kuin suuri taakka olisi viimeinkin pudonnut Jutan harteilta, kun isämysteeri oli viimein ratkennut.

 Kalpa sai yllättyä kun tuli töistä, sillä Jenni oli vasten tapojaan häntä vastassa, ja antoi miehelleen hellän suudelman mitään sanomatta. "Mistäs nyt tuulee?" Kalpa naureskeli, mutta Jenni vaan hymyili salaperäisesti. Hän ei viitsinyt kertoa Kalpalle, että hänet oli saanut näkemään miehensä uudessa valossa vanhan rakastajan näkeminen...

 Nyt kun isämysteeri oli selvinnyt, Jutta jaksoi taas keskittyä muihin asioihin, ja mihinkäs muuhun kuin Silvoon. Nuori pari oli vallan rakastunut. He viettivät kaikki iltapäivänsä yleensä yhdessä, ja töissäkin olivat välillä niin tiiviisti toistensa seurassa, että pomon oli pakko laittaa heidät eri tehtäviin. Hyvin pyyhki myös Tomilla kultansa kanssa, kuten tästäkin kuvasta voi päätellä.

 Kun Jutta näki Kalpan ensimmäistä kertaa salaisuuden paljastumisen jälkeen, häntä kouraisi vatsasta. Kalpa oli ollut hänelle aina hyvä ja rakastanut häntä kuin omaa tytärtään. Miten hän suhtautuisi Juttaan, jos saisi tietää Jutan olevan toisen lapsi? Ajatus kylmäsi Juttaa niin, että hän päätti sysätä sen mielestään. Hän kohtelisi Kalpaa samalla kunnioituksella kuin aina ennenkin ja rakastaisi tätä kuin omaa isäänsä.

 Mika ei ollut vielä törmännyt kehenkään kiinnostavaan tyttöön, kunnes eräänä iltapäivänä hän huomasi vetävän vaaleaverikön, Jaanan. "Ja minunhan on pakko päästä tuon tytön juttusille!" Mika ajatteli.

 Eikä kauaa mennytkään kun Mika ja Jaana olivat jo jutelleet monta tuntia pihalla. Mika päätti päästää karismansa valloilleen ja flirttaili avoimesti Jaanalle, joka ei Mikan ihmetykseksi torjunut häntä. Tyttö vain räpsytteli ripsiään ja hihitti tyttömäisesti.

 Ja kuinka ollakaan, jo samana iltana Mika ja Jaana vaihtoivat ensisuudelman. :)

 Tuomaksen oli astuttava vanhuuteen kuten siskonsakin ja Kalpan, mutta hän ei jaksanut lannistua moisesta. Sen sijaan hän meni aikuisuutensa viimeisenä päivänä riehumaan lehtikasaan oikein urakalla! Tuomas on ollut yksi lempi simeistäni, ja on harmi nähdä hänen vanhenemisensa. Mutta uskon että tämä sim säilyttää vekkuliluonteensa vielä harmaahapsunakin. :)

 Tuomaksen vanhetessa oli myös Jutan syntymäpäivät. Olipa aika taas kulunut nopsaan...

 Tuomaksesta varttui oikein sympaattisen näköinen vanhus. :)

 Ja Jutasta... Nainen on kuin mikäkin näyttelijätär punaisine hulmuavine hiuksineen ja turkoosinsinisin silmineen! Ja niin vaan kävi, että valitsin Jutan perijäksi. :) Simin hienot piirteet ja ihanat väritykset (juuri silmät ja hiukset) saivat minut vakuuttuneeksi, kuten myös Jutan hienot luonnepisteet ja vaihteeksi perhetavoite. Mutta ei tässä vielä kaikki...

 Näet minun oli jälleen tehtävä tuplaperijät! Ihastuin niin kovasti myös Mikaan, etten yksinkertaisesti voinut tehdä päätöstä noiden kahden välillä. :D Mutta ehkä näin on parempi, nyt meillä on kaksi hienoa perijää. :> Mika tietysti joutuisi vielä odottamaan kasvuaan jonkin aikaa.

 Koska Silvo ja Jutta olivat niin suloinen pari, päätin kasvattaa Silvon aikuiseksi. ;)

 Jaa että oliko tämä odotettavissa? :D

 Jutta ja Silvo eivät turhaan aikailleet - olihan heillä huikeat kolme salamaa toisiinsa. Niinpä he tapittivat jo samana iltana toisiaan silmiin hääkaaren alla, onnesta sekavana. Jutan haaveet perheestä olivat kovaa vauhtia toteutumassa ja hän kuvitteli jo millaisia onnenhetkiä heidän tulevat pienokaisensa tulevaisuudessa tuottaisivat.

 Aw, he ovat kaunis pari. :)

 Juhlaväki riemuitsi tietysti taustalla!

 Seremonian jälkeen kaikki ahmivat itsensä täyteen Jennin loihtimia herkkuja ja sitten olikin jo tanssin aika. Veikko katseli Juttaa ja Silvoa hieman katkerana, mutta minkäs asioille mahtoi... Ehkä hän pääsisi vielä jonain kauniina päivänä sukuun... :D

 Juhlien päätyttyä pari vetäytyi makuuhuoneen rauhaan. Annin ja Roopertin vanha makuuhuone saisi nyt jatkossa olla Jutan ja Silvon.

 Kuhertelun jälkeen tuore aviopari käpertyi onnellisena sylikkäin nukkumaan. Molemmat nukahtivat hymy huulillaan miettien mitä huominen mahtaisi tuoda tämän ihanan päivän jälkeen tullessaan.

---

Tönksistä pönksistä tönk, olen NIIN RUOSTEESSA. :DD Ihan hirveää tämä kirjoittaminen tänään... Toivottavasti annatte anteeksi. Huomaa että kuvien ottamisesta ja viime osan kirjoittamisesta on aikaa... Mutta ehkä pääasia on että sain tämän osan kokoon, vai? :) Kertokaapa mitä mieltä olitte uudesta osasta.

Oletetussa seuraavassa osassa tapahtuu: Miten käynnistyy Silvon ja Jutan avioliitto? Entä keneen mieltyy Mika...? 

Sitä odotellessa, hyvää syksyn loppua! :)