/EDIT (klo. 13.18): KARMEA munaus kävi yöllä... Olin niin uninen etten tajunnut pistää blogin salaisuutta pois. :< Ikuinen varhaisdementikko, ei voi muuta sanoa... :S/

Näin alkuun pahoittelen sitä että tarinan jatkumiseen meni näin pitkä aika. Jos nyt voin minkään piikkiin sitä laittaa, sanoisin että lukion. Vapaa-aika on aika harvinaista herkkua nykyään ja käytän sen mielellään mahdollisimman monipuolisesti, eli en halua käyttää sitä ainoastaan simssiin. On minulla kuitenkin iloisiakin uutisia; kuvat ovat jatkossa huomattavasti isompia, jos se nyt lohduttaa edes hiukan? :>

Mutta nyt osaan! :)

---

Rami, Tatu ja Taru olivat täysin vallaneet Miron sydämen. Hän oli jatkuvasti hoivaamassa lapsiaan, eikä edes karttanut kakkavaippojen vaihtamista... Hän oli niin esimerkillinen isä, että Uni oli hyvin kiitollinen siitä että Miro oli valittu perijäksi. Jani olisi ollut ehkä turhan kunnianhimoinen, ja Mikael, no, hänestä Uni ei oikein osannut sanoa.

Miro vietti myös Ramin kanssa lokoisaa isä-poika-aikaa aina kun voi. Täytyihän pojalle merirosvolaulukin opettaa! ;]

Pikku-Taru oli vallan suloinen taapero - kaikki olivat vähän väliä juttelemassa hänelle tai leikkimässä hänen kanssaan. Tarussa oli jotain samaa kuin Tamarassa, jotain valloittavaa johon Miro oli aikoinaan Tamarassa ihastunut syvästi.

Uni oli tyytyväinen saadessaan yhä osallistua perhe-elämään. Uran huipun jälkeen hänelle oli jäänyt paljon vapaa-aikaa, jota hän käytti mielellään Miron ja Tamaran auttamiseen. Siivoamaan hän oli ainakin kova, ja hoiti myös välillä lapsenlapsiaan Miron ja Tamaran ollessa kiireidensä kourissa.

Sisimmässään Uni kuitenkin tiesi, että hänen aikansa koittaisi pian siihen nähden, kuinka kovasti hän juuri nautti elämästään. Lapsista ja lastenlapsista oli tullut hänen elämänsä liekki, ja ajatus siitä, että sukupolvet jatkuisivat hänen lähdettyäänkin, lohdutti häntä hieman. Mikä onni että hän oli saanut olla osa tätä hienoa sukua tuoden sille uusia perijöitä, ja vielä nähdä omien lastensa kauniit lapset ennen kuolemaansa.

Myös Retu oli pohtinut vastaavia asioita. Häntä kuoleman ajattelu ei masentanut, mutta hän oli jo vähän haikeana. Aika oli viilettänyt aivan  liian nopeasti... Pianoa virittäessään hän muisteli sitä iltaa, kun Uni oli kasvanut aikuiseksi, ja he olivat vaihtaneet salaisissa merkeissä ensimmäisen suudelmansa! Voi kuinka onnellinen hän olikaan ollut tuolloin kävellessään - tai oikeastaan hyppelehtiessään - kotiin. Tai entä heidän ikimuistoinen häämatkansa? Tai esikoisen, Miron syntymä? Tai se hetki kun Retu ja Uni saivat todistaa Miron ja Tamaran rakkauden? Niin paljon hienoja hetkiä oli takana, että Retua alkoi hymyillyttää väkisinkin.

Taru oli hassu tyttö... Kun silmä vältti, hän viiletti milloin missäkin, usein pihallakin. Tamara meinasi saada sätkun nähdessään pienokaisensa vieraan koiran luona, mutta Taru vaan silitti sen turkkia hekotellen. Tarun rohkeus hämmästytti kaikkia, jopa ajatuksissaan olevaa Retua.

Kerran Taru tuli jopa kasvihuoneeseen tervehtimään isoisäänsä! :]

Ramin ensimmäinen koulupäivä koitti, ja hän oli hermostunut. Olisipa hänellä ollut kaksoissisarus seuranaan kuten Tatulla ja Tarulla toisensa... Nieleskellen hän istui bussiin joka vei hänet kouluun, ja näin pitkä koulutie sai alkunsa keväisenä päivänä.

Miro oli yhtäkkiä innostunut valokuvauksesta... Hän napsi kuvia kohteista jos toisista Tamaran, Unen ja Redun kyllästymiseen asti. Mutta Miro ei siitä välittänyt, vaan nappasi kuvia mielin määrin vedoten muistojen tallentamiseen.

Edetessään peliurallaan Miro sai... krrööhmm. Aika mielenkiintoisen ihonmyötäisen asun. :'D

Vaikka Taru ja Tatu olivat yleensä sopuisat kaksoset, joskus oli pakko ottaa matsia tuttipullosta... :D

Rami tuli haikean näköisenä koulusta kotiin. Ensimmäinen koulupäivä ei ollut sujunut hyvin... Kun opettaja oli pyytänyt Ramia vastaamaan taululle kirjoitettuun kysymykseen, Rami oli tihrustanut aikansa, muttei silti nähnyt muuta kuin harmaata suttua. Opettaja oli keksinyt nopeasti mistä oli kyse, ja kiikuttanut Ramin terkan luokse näkötestiin. "Tuomio" oli, että Ramin oli alettava käyttäämään silmälaseja. Suruissaan Rami mietti luokkalaisten pilkallisia ilmeitä kun hän palaisi kouluun silmälasit nenällään.

Onneksi Rami sai hetkeksi muuta ajateltavaa, kun silmälasien-ostoreissulla Tamara ja Miro veivät hänet keilaamaan. Miro oli aika huvittava näky työasussaan, mutta ei kai tarpeeksi huvittava, sai Tamara ärtymyksekseen huomata kun pari naista katseli Miroa ällöttävästi kikatellen.

Tamara osoittautui taitavaksi keilaajaksi ja hänen tuuletuksensa oli täyttä tyyliä myös. :D

Ramin taktiikka sen sijaan oli aika... kummallinen... :'D Eikä kovin toimivakaan.

Ramin piipahtaessa valokuvauskoppiin Mirolle ja Tamaralle siunaantui hetki romantiikalle, joten he pyörähtelivät tanssilattialla ja hymyilivät sitten toisilleen. Miro katseli vaimoaan, joka näytti satumaisen kauniilta valojen välkkyessä hänen ihollaan ja paeten välillä pois hänen kasvoiltaan. Minkä valioyksilön hän olikaan saanut vaimokseen...

Miron, Tamaran ja Ramin palatessa kotiin jotain kamalaa oli päässyt tapahtumaan... Aika oli jättänyt Redusta, ja jäljellä oli enää hautakivi ja sen ääressä itkeskelevä Uni. Hetkessä kaupunki-ilta menetti hohtonsa ja oli aika pudota takaisin maanpinnalle.

Miro tuntui ottavan isänsä kuoleman erityisen raskaasti. Hän oli niin murtunut ettei edes tajunnut viedä väsyneitä kaksosia kehtoihinsa...

Miro muuttui pelottavan hiljaiseksi. Hän vaan hääräsi ympäriinsä siivoten, pesten, kokaten, aivan kuin pakoillen jotain. Mutta sanaakaan hän ei sanonut. Tamara tunsi olonsa hyvin huolestuneeksi, muttei tiennyt miten voisi auttaa aviomiestään. Hän kun ei ollut ikinä menettänyt lähimmäistään.

Kuten Rami oli pelännyt, häntä alettiin välittömästi kiusata kun hän palasi kouluun silmälasejen kera. Hän sai päivät pitkät kuunnella tokaisuja: "Kato, Harry Potter, höhöö!" tai "Mihin sun arpes katosi?!". Kieltämättä Rami tuo hyvinkin mieleen Harry Potterin... :D Kylläkin tummemmalla iholla, pusuhuulilla ja sinisillä silmillä. Niinpä hän sai uuden lempinimen kiusaajiltaan, "Rammy".

Viimein kaksosten syntymäpäivä oli koittanut! Ja tällaiset heistä kasvoi... :)

Tarusta kasvoi nätti tyttö! Jokin hänessä toi mieleen Unen, luonteensa puolesta. Isoäiti oli antanut hänelle vanhan kaulakorunsa Kaukoidästä, joka oli nyt Tarun kallein aarre, eikä hän ottanut sitä edes yöksi pois kaulastaan.

Tatusta kasvoi - kuten arvelinkin - omaperäisemmän näköinen kuin sisaruksistaan, mikä on plussaa hänen puolelleen... Tatu oli nokkela poika kuten muukin katras. Kovin kilttejä lapsista ei kukaan ollut, mutta kuten Mirostakin, heistä ei nähnyt sitä päältä päin.

Ja tässä vielä koko katras poseeraamassa! :] Joku heistä on tuleva perijä... :>

Miro käyttäytyi hyvin kummallisesti Redun kuoleman jälkeen. Hän pomppasi keskellä yötä ylös sängystään ja seisomaan sängyn vierellä pohtien Retua ja kuolemaa. Kuinka häntä masensikaan.... Hän ei ollut ikinä tuntenut vastaavaa.

Koska hän tiesi, ettei saisi enää unta, hän päätti mennä puutarhaan jossa Retu vietti paljon aikaansa. Muisto Redusta poimimassa heleän punaisia omenoita kirvoitti hymyn Miron synkille kasvoille. Hän ryhtyi poimimaan appelsiineja, ja vaikkei hänestä vieläkään tuntunut hyvältä, hän oli ottanut jo edistysaskeleen kohti arkeen paluuta.

Miro jatkoi syrjäänvetäytyvää surutyötään siinä missä muu perhe tuntui toipuneen nopeasti. Aamiaispöytä tuntui kuitenkin tyhjältä ilman Retua ja hänen hauskoja tarinoitaan. Uni tunsi kuollettavaa ikävää, mutta tiesi ettei hänenkään elämänsä jatkuisi kovin pitkälle, joten hän pääti ottaa siitä viimeisetkin ilon rippeet irti.

Rami oli iloinen, kun Tatu ja Taru tulivat hänen mukaan kouluun. Taru oli luvannut puolustaa Ramia heti jos joku pilkkaisi häntä, ja niin kävi että lopulta kiusaajat tajusivat jättää Ramin rauhaan. Taru nousi luokan sankariksi kaikkien kiusattujen silmissä ja Rami oli ylpeä rohkeasta siskostaan.

Tamara oli jo pitkään haaveillut lasten käyvän yksityiskoulua, joten hän soitti kiireesti rehtorille ja kutsui tämän vierailulle. Rehtori kutsui lapset mielihyvin kouluunsa, ja Rami sai jättää hyvästit jo luovuttaneille kiusaajilleen. Onneksi uudessa koulussa kukaan ei välittänyt oliko Ramilla lasit vai ei, eikä siskonkaan tarvinut enää puolustaa häntä.

Miro oli pohtinut asioita jo pitkään ja tuli siihen tulokseen, että lomamatka olisi oiva keino pyyhkiä mielestä menetyksen aiheuttama suru. Hän ei kuitenkaan varannut sitä heti samalle päivälle, vaan lähtö oli vasta muutaman päivän päästä. Niin kauhealta kuin se tuntuikin, Miro aavisteli ettei Unen elämä jatkuisi enää kauan, ja kun talo tulisi entistä autiommaksi, hänen olisi pakko päästä pakenemaan vähäksi aikaa.

Nyt Miron täytyi vain odottaa. Niinä aikoina kun hän ei ollut töissä, hän sulkeutui makuuhuoneeseen kirjojen pariin. Niin hän sai muuta ajateltavaa ja aika kului ripeämmin. Tamara antoi Miron olla rauhassa, koska tiesi tämän olevan Miron tapa surra.

Vaikka tähän oltiin osattu varautua, Unen kuolema tuli järkyttävän yllättäen. Taas kerran en ehtinyt nähdä kuin tämän... :(

Miro tunsi puristusta rinnassaan kun näki uuden hautakiven kimmaltavan pihalla. Edes se, että platinahauta todisti Unen viettäneen mitä parhaimman elämän, ei saanut Miroa voimaan paremmin. Nyt hänen piti selvitä vielä yksi päivä ennen lomamatkan alkua...

Surkeana hän laahusti sisälle illan hämärtyessä samanaikaisesti. Vanhemmat olivat poissa, lopullisesti... Eikä Miro voinut tehdä mitään muuta, kuin jatkaa omaa elämäänsä. Mutta tällä hetkellä se tuntui hänelle hirmuisen vaikealta.

Koska Mirosta ei sillä hetkellä ollut lasten tueksi, Tamara tarjosi kaiken lohtunsa lapsille jotka surivat nyt molempia isovanhempiaan.

Seuraavana aamuna oli aika lähteä lomalle. Koko perhe oli helpottunut päästessään tuulettumaan hieman. Tällä kertaa en jaksa sepostaa kuvista mitään erityistä, johonkin jotain ehkä tokaisen... x]

Hmmm...? Jos tuon namun joskus nappaisi sukuun...? ;)

Ja vups kotia kohti... Kuvia olikin yllättävän vähän... :D

Kotiin päästyä lapsia odotti kouluunmeno, ja Tamaran täytyi heittää heidät sinne koska bussi ehti ajaa tiehensä....

Aikuisuutensa puolivälissä Miro yleni uransa huipulle ja on nyt pelisuunnittelija! :) Harmi ettei se ole Miron elämäntavoite... :P

Kesän tulo sattui juuri sopivasti viikonlopulle, ja lapset ottivat siitä ulon irti uima-altaalla polskutellen tai muuten vain leikkien. Ramista oli todella hauskaa että hänellä oli viikonloppuseuranaan lapseksi kasvaneet Taru ja Tatu. Kauaa häntä eivät kuitenkaan leikit enää kiinnostaneet...

Sillä myöhemmin päivällä koitti kasvun aika!

*virtuaalinen vislaus* o__o Miten Ramista kasvoikin noin komea nuorukainen?! :o Lapsena sitä ei huomannut, mutta Ramin kasvoissa on hyvin paljon samaa kuin Miron kasvoissa... Tavoitteeksi arpoutui tieto, mutta elämäntavoite ei ole vielä selvillä (ärsyttävää kun pitää aina toteuttaa yksi toive ennen kuin elämäntavoite tulee esiin... :/). En olisi kyllä uskonut että Ramista kasvaa näin potentiaalisen näköinen poju... ;)

Mutta Rami ei halunnut hillua puolialastomana talossa enää kun kasvoi epävarmaksi teini-ikäiseksi... Lasitkin hän laittoi takaisin päähänsä, joka jonkin verran latisti ulkonäköä. Mutta toivokaamme että hän löytää tulevaisuudessa piilolinssejen salaisen maailman... :'D

---

Näin ensiksi... Olisi kiva saada palautetta kuvista, jos jaksatte... :> Jos tuolla on jotain mokia, niin se voi johtua kellonajasta... xP

Seuraavassa osassa myös Tarun ja Tatun on aika jättää lapsuuden leikit taakse ja siirtyä teini-ikään. Miten sujuu Miron toipuminen? Entä millaisia kuvioita syntyy kilpailevien nuorten välille...? Se selviää seuraavassa osassa!

/Koeviikko on tiedossa taas, joten uutta osaa joudutte odottelemaan taas reilusti, olen pahoillani... :(/