Köhkeliköh. Anteeksi että tämän jatkon kanssa kesti taas. Olen tosiaan kesätöissä ja eilen oli suurimmat juhlat joita meillä on koskaan pidetty, joten olen huhkinut koko viikon ilman kummoisempia vapaa-aikoja. Niinpä saitte tällä kertaa taas odotella... :P Tämän osan jälkeen tulee todennäköisesti vaihteeksi extra, jos mitään todella mullistavaa ei pääse käymään.

---

1605262.jpg

Jälleen ilta oli saapunut ja tarjonnut vanhemmille mahdollisuuden ottaa osaa lastensa elämään. Siinä riittikin työtä, koska lapsia oli kertynyt jo neljä, ja Kreivitär epäili olevansa taas pieniin päin. Mutta Rami ja Kreivitär olivat onnellisia. Niin onnellisia, että vampyyrielämä, jonka usein kuvitellaan olevan yksinäistä, oli aivan jotain muuta. Lapset olivat heidän silmäteriään, kuten tietysti monille vanhemmille, mutta varsinkin Ramille lapset merkitsivät sidettä siihen elämään, jonka hän oli jättänyt taakseen tullessaan vampyyriksi ja jota hän joskus kaipasi.

1605263.jpg

Tamaran lähdettyä Kreivitär oli ottanut paikan apuopetuksessa, ja nyt lapsetkin tekivät läksynsä mielellään kun äiti oli apuna isoäidin sijaan. Ainoastaan Eetu tuntui jättäytyvän ulkopuolelle. Hän oli tottunut huolehtimaan itse itsestään, ja kantoi eräänlaista kaunaa vanhemmilleen nyt ollessaan teini-ikäinen mörökölli.

1605264.jpg

Pian paljastui että Kreivittären oletus oli osunut oikeaan. Kohta lapsia olisi jo viisi! :] Koska tietokoneeni ei ole tehokkaimmasta päästä, en ole ennen perustanut näin suurta perhettä. Simin luontitilassa olen korkeintaan tehnyt perheen jossa on monta lasta, mutta tämä onkin ensimmäinen kerta kun lapsia syntyy perheeseen näin paljon. ;)

1605265.jpg

(anteeksi kuvan hämäryys! :S) Eetu ei liiemmin pitänyt siitä, että perheen vanhinpana ja sillä hetkellä ainoana teininä joutui hoitamaan pikkusisaruksiaan. Se, että hän ei saanut juuri huomiota oli surullista, ja nyt vielä se, että hän joutui hoitamaan niitä jotka hänen vanhempansa huomion varastivat, otti häntä usein päähän. Hän piti kyllä Inkasta, mutta Rafaelin ja Kiran pyynnöt eivät häntä liiemmin kiinnostaneet.

1605266.jpg

Kiran syntymäpäivä koitti ja perhe iloitsi taustalla. Ainoastaan Eetu oli tapansa mukaan mutrunaamainen... :D Taitaa olla vakavin sim ikinä, jota olen pelissäni kohdannut.

1605267.jpg

Ja tässä pikku-Kira! Kirallakin on tuo sama juttu nenän kanssa kuin Inkalla, jota en oikein ymmärrä... :o Mutta Kira on siitä poikkeuksellinen lapsi tässä laumassa että hän onkin horoskoopiltaan neitsyt, eikä skorpioni!

1605268.jpg

Suurperheessä oli Eetun mielipiteistä huolimatta paljon hyviä puolia. Lapsilla oli aina seuraa toisistaan, ja koska lapset olivat syntyneet hyvin peräkkäin, melkein aina talosta löytyi joku ikätoveri jonka kanssa leikkiä. Ja koska vanhempien vampyyri-elämä rajoitti yhteistä aikaa, lapset saattoivat saada seuraa toisistaan.

1605269.jpg

Kreivitär oli mitä parhain äiti, ja raskaana ollessaankin hän ei enää unohtanut muita pienokaisiaan kuten ensimmäisten lasten kohdalla. Nyt hän halusi antaa kaiken aikansa lapsilleen, ja kehoittikin näitä usein valvomaan pidempään ja nukkumaan pidempään, mikä on aika epätyypillistä... :D Mutta ihan vain siksi, että saisi enemmän laatuaikaa heidän kanssaan.

1605270.jpg

Mutta lapsia ei näköjään kannata heitellä, oksennuksenhajuisesti voi käydä... :D

1605271.jpg

Kesäviikonloppu tarjosi perheen lapsille mukavia hetkiä altaan äärellä! Tuntui aina kovin oudolta että vampyyrien lapset nauttivat auringosta kun heidän vanhempansa makasivat samaan aikaan arkuissa... x) Jopa pikku-Kira oli tullut altaalle leikkimään. Eetu sai olla tarkkana ettei pikkuinen molskahtaisi veteen!

1605273.jpg

Kreivittären odotus loppui jälleen kun synnytys käynnistyi makuuhuoneessa! Koko perhe riensi Kiraa lukuun ottamatta paikalle. Jännitys tiivistyi, ja sitten perheeseen syntyi...

1605275.jpg

...jälleen tyttölapsi! Vaaleaihoinen, tummansinisilmäinen ja ruskeatukkainen tyttö sai nimekseen Minttu. Näin oli perheen viides pienokainen perheen parissa. :]

1605276.jpg

Samana päivänä Inka kasvoi teiniksi, ja oli todella innoissaan! Hän oli odottanut tätä kauan ja hartaasti.

1605278.jpg

Ja tässä teini-ikäinen, romantiikka-tavoitteinen Inka! Jännä juttu kuinka hänen piirteensä ovat parantuneet joka kasvun myötä... :) Hänessä on paljon äitinsä näköä - oikeastaan kaikissa lapsissa, Eetussa, Inkassa, Rafaelissa ja Kirassa on. Inkan elämäntavoitteeksi tuli urheilu-uran huippu.

1605279.jpg

Toisin kuin Eetu, Inka hoiti pienempiä sisaruksia mielellään. Hän piti erityisesti Minttu-vauvasta, joka oli Inkan mielestä "yli-söpö". Ihme kun romantiikka-tavoitteinen sim noin vouhkaa vauvojen parissa... o_o

1605283.jpg

Kohta Inka saisi toisenkin hoivattavan! Näet Rami ja Kreivitär olivat jälleen ilakoineet okein olan takaa... '-_- Kuudes lapsi olisi kuitenkin viimeinen, koska perheeseen mahtuu vain kahdeksan jäsentä. Kreivitär oli silti hytinöissään uudesta tulokkaasta ja alkoi innolla odottaa lapsen syntymää.

1605285.jpg

Hehe... :D Hauska bugi. Rafael toi koulutodistuksen sijaan kotiin kepin... :'D Käsikin on kivuliaasti taakse taitettuna.

1605286.jpg

Alatte varmaan jo kyllästyä syntymäpäiviin? :D Mutta jälleen kahdet sellaiset olivat luvassa Kiran ja Mintun kohdalla.

1605288.jpg

Ja tässä Kira! Kirasta kasvoi aika samanlainen kuin Inka lapsena. Inka näyttää hieman nyrpeältä taustalla, mutta toivottavasti se ei johdu Kiran samannäköisyydestä... :'D

1605292.jpg

Mintusta kasvoi todella suloinen taapero! Mintussa on paljon Ramin piirteitä, mutta hieman jotain Kreivittäreltäkin. Horoskooppi on jälleen skorpioni, mutta tokkopa sitä tuon suloisuuden takia edes huomaa... :P

1605299.jpg

Hehehhee... Eetu jäi kiinni romanttisen lälly-romaanin lukemisesta. :'D Sitäkin Eetu luki naama aina yhtä vakavana kuin aina, mutta kun kuuli ääniä toisesta huoneesta, kiirehti laittamaan kirjan takaisin hyllyyn. :D

1605301.jpg

1605304.jpg

1605313.jpg

1605314.jpg

1605315.jpg

Simit ovat kovia ilmehtimään puhuessaan puhelimessa... :D Ja Kreivittärellä nuo ilmeet näyttävät jotenkin vielä hassummilta... :'D

1605316.jpg

Tässä nyt sitten ovat tummansiniset uudet silmät, joita suvussa on paljon nähty Keijon myötä. Tuntuu aina oudolta vaihtaa default-juttuja mutta pidän näistä paaaljon enemmän kuin vanhoista. :) Ramikin on entistä komeampi... x> Tuon katseen voimasta voisi vaikka sulaa... :D

1605317.jpg

Ja tässä vielä Kreivittären vihreät simmut. :>

1605318.jpg

Perhe osti öky-auton pitkän harkinnan jälkeen, ja Inka pääsi innokkaana kokeilemaan sitä ensimmäisenä. "Tällä saan ainakin kaikkien poikien päät kääntymään..." Inka myhäili mielessään.

1605319.jpg

Mutta pojista ei ollut tietoakaan yhteisötonteilla. Paikalla oli ainoastaan tyyppejä, jotka olivat aivan liian vanhoja Inkalle. Niinpä hän huristeli vaatekaupan kautta kotia kohti.

1605322.jpg

Keep dreaming Martti, mutta unelmasi ei ikinä toteudu! :'DD Sitä paitsi, Inka oli jo nähnnyt jotain paljon miellyttävämpää...

1605323.jpg

Näet komean, rotsiin pukeutuneen "pahan pojan", joihin Inka oli toivottomasti heikkona. Inka meni itsevarmasti jututtamaan poikaa, joka paljastui Paavo Kontioksi. Inka piti ensihetkellä Paavosta, ja Paavo tuntui pitävän hänestä. Heillä synkkasikin, yhden salaman verran, mutta romantiikka-siminä Inkan oli helppo olla hurmaava Paavon silmissä... ;)

1605324.jpg

Olin aika äimänä kun huomasin että tämä Miron teinirakkaus, Virve teki tuttavuutta Martin kanssa aivan mielellään, ja tuntui vielä tulevan tämän kanssa aika hyvin toimeen. O_o No sinänsä hyvä, nyt Martti jättäisi ehkä Jokisen naispuoliset teinit jatkossa rauhaan. :D Tai sitten ei... x)

1605325.jpg

Jälleen kerran oli aika kutsua tuo järkyttävän näköinen koukkunokka-rehtori vierailulle. Perheen karismaattisin jäsen, Inka pääsi esittelemään taloa. Rehtori oli kaikin puolin aika tyytyväinen, mutta kyllä näin pariin kertaan tuon ruman koukkunokan nyrpistelevän. :'D

1605329.jpg

Mitä hemmettiä?! :'D Virven ja Martin välit kävivät hämmentävän kuumina...

1605331.jpg

Mutta näköjään Virve meni Martin mielestä liian pitkälle yrittäessään SUUDELLA Marttia! :D Niin kuin Martilla olisi varaa leikkiä siveyden sipulia... :'D Tyhmä ruma sim. xP

1605333.jpg

Samaan aikaan reksi tuuletti takatukka liehuen: "Wuhuu! Vampyyri-vanhemmat!" Lapsoset pääsivät kaikki yksityiskouluun pientä Minttua lukuunottamatta. Rehtori puhui ruokapöydässä tapansa mukaan meikeistä, mekoista ja korkokengistä...

1605335.jpg

Jo esittelykierroksen päätyttyä Inka omisti aikansa ihastuksen kohteelleen Paavolle. Ja Paavo ei taaskaan pistänyt pahakseen likan flirttailuja! Poika taisi kuitenkin jänistää koska hiippaili paikalta pois ennen kuin Inka ehätti edes pistää huuliaan törölle ensisuudelman toivossa.

1605336.jpg

Eetun kasvoille oli alkanut ilmestyä hieman useammin hymyn poikasia, koska vanhemmat tuntuivat viimeinkin alkaneen antaa aikaa myös hänelle. Eetu nautti erityisesti iltahetkistä isän seurassa, joka oli niin fiksu ja jonka kanssa oli mukava puhua mistä tahansa. Shakissa hän usein hävisi täydet logiikkapisteet keränneelle isälleen, mutta se ei häntä haitannut sillä tämä yhteinen aika oli hänelle kultaakin arvokkaampaa.

1605337.jpg

Inka, Rafael ja Kira puolestaan viihtyivät aika paljon omissa oloissaan. Erityisesti Inka oli jo pienestä pitäen oppinut pitämään huolta itsestään, eikä häntä häirinnyt se, että vanhemmat eivät juuri jakaneet huomiotaan hänelle. Mutta hänelle olikin ollut aina sisaruksia ympärillä, toisin kuin Eetulla. Inka piti erityisesti pikku-siskostaan Kirasta, jonka kanssa hän intoutui joskus pelleilemään niin kuin olisi ollut vielä lapsi. Kira taas piti siskoaan eräänlaisena roolimallina. Saa nähdä, tuleeko Kirasta siis samanlainen miesten nielijä kuin siskostaan... x]

1605424.jpg

Minttu-parka joutui joskus odottamaan kauan kehdossaan ennen kuin kukaan ehti kiikuttaa parkuvaa lasta alas lattialle. Isukin oli uhmattava päivänvaloa pitääkseen huolta kuopuksen voinnista. Onneksi maantasalle päästyään tyttö osasi viihdyttää itse itseään lelujen parissa. Yöllä olikin aikaa harjoittaa taitoja ja leikkiä vanhempien kanssa.

1605426.jpg

Nämä ilmeet tietävän vain yhtä asiaa...

Synnytystä!

1605427.jpg

Ja tässä on perheen viimeinen lapsi, ruskeahiuksinen, tummempi-ihoinen ja tummansinisilmäinen (kirottua... xS) tyttö, Anni! Tällä kertaa Kreivitär tunsi helpotusta, kun tiesi ettei lapsia enää voisi tulla lisää. Nyt hän tapitti silmiin viimeistä lastaan...

1605429.jpg

Samana iltana vietettiin Rafaelin syntymäpäivää! Perheen toisenkin pojan oli aika varttua teiniksi ja löytää tavoitteensa.

1605432.jpg

Ja tässä Rafael teininä - kylläkin imien ylähuultaan... :'D Rafaelille arpoutui perhetavoite, ja elämäntavoite on että kuusi lapsista menee naimisiin. Rafael siis haluaisi täsmälleen samanlaisen lapsilauman kuin Kreivitär... o_o Rafael on edelleenkin lähes tismalleen samannäköinen kuin veljensä, mutta edelleenkin, hymyilevä versio jurosta Eetusta. :D Kreivitär ja Rami elehtivät aika sopivasti... :'D Oikeasti joku vieraista lemahti kauhealle, mutta tuosta saa vähän väärän vaikutelman... :'D

1605433.jpg

Inka onnistui houkuttelemaan Paavon luokseen, ja äkkiähän siinä näin kävi... ;) Inka oli historiallisen nopea ensisuudelmansa kanssa. Hän sai sen jo parin päivän sisällä siitä kun oli kasvanut teiniksi.

1605436.jpg

Myös "vanhukset" olivat romanttisella päällä. On söpöä että he käyttäytyvät edelleenkin kuin vasta rakastuneet... :> Toivottavasti liekki ei hiivu, kuten useille pareille käy avioliiton loppuvuosilla. Ja näiden kahden pitäisi jaksaa katsella toistensa naamoja kirjaimellisesti ikuisuus. o_o

1605441.jpg

Random-otos, mutta niin koominen... :'D Kreivitär näköjään myös JUOKSEE tuossa asennossa.. x)

1605442.jpg

Pikku-Mintun kasvonpiirteet ovat kyllä ainakin vielä kaikista lapsista näteimmät. Ei ole koukkunokkaa, kummallista pitkää suun ja nenän väliä, ulonevaa suuta tai lommoposkia. Lisäksi tyttö on suloinen melkeinpä rasittavuuteen asti!

1605445.jpg

Anni oli rauhallinen vauva, jota kaikki hoitivat mielellään. Tätä juttua olen kuitenkin aina ihmetellyt... Tuota vauvan suuta. Aina kun sim syöttää vauvaa tuttipullolla, ja ottaa tuttipullon vauvan suusta, suu on hetken aikaa tuolla tavalla hauskasti supussa. :D

1605446.jpg

Aika vänkän näköistä kun tuon saarelais-tytön silmät ovat tismalleen saman väriset kuin puseronsa. Kylläkin tästä kuvasta se erottuu huonosti... :P

1605448.jpg

Ja minä kun luulin että minulla on asennevamma... :'D Rafaelilla taitaa olla pahoja kaunoja tuolle kimppakyyti-kuskille. Ehkä naikkonen on yrittänyt ajaa joskus Rafaelin ylitse? Tuohan taitaa meinaan olla se sama kuski jolla on niitä psykopaati-hymyjä kasvoillaan... :D

1605450.jpg

Mintun oli aika jättää taaperopiirteensä historiaan ja kasvaa lapseksi, mutta taas oli vietettävä tupla-synttäreitä, koska myös Anni kasvoi taaperoksi.

1605451.jpg

On niin kovin isänsä näköinen tyttö - hyvässä mielessä. :D Leuka, nenä, suu, ihonväri, ainoastaan hiustenväri on eri ja ripset ehkä hitusen pidemmät. Tyttö on aika prinsessa, jos näin saa sanoa... :>

1605452.jpg

Tässä puolestaan Anni, josta tuli veljiensä tyttö-versio... :D Suloinen vieno tyttö mutta tuo nenä saattaa jossain vaiheessa alkaa arveluttamaan. En kuitenkaan vielä ala meuhkaamaan... :P Horoskooppi on jälleen skorpioni. Pääsenköhän mokomasta, ja tummansinisistä silmistä ikinä eroon? '-_-

1605453.jpg

Eihän minulla mitään bugeja ole, ehei... :'D Tämä voittaa jo jopa ne bugi-pyjamat! Melkein koko äijä valkoisena... o_o

1605455.jpg

Kun Inka tuli eräänä iltapäivänä töistä laama-asussaan, hän toi mukanaan laama-asuisen pojan, Alvar Ryynilän. Inka huomasi heti että poika oli aika söpö, ja alkoi häpeilemättä flirttailla tämän kanssa. Vaikuttaa pahasti siltä, että Inka ei juuri välitä sitoutua yhteen poikaan jos "tarjolla" on muitakin. Paavo ei kyllä tästä tykkäisi, mutta sen siitä saa kun antaa sydämensä romantiikka-tavoisen simin haltuun. Suurella todennäköisyydellä, se sydän jää heitteille...

---

Näin loppuun vielä pahoittelut siitä että pidin blogia monta päivää salattuna... :/ Aloin sunnuntaina väkertämään osaa, mutten löytänytkään eilen tai toissapäivänä millään aikaa päivityksen jatkamiseen. Ja tuo osan alkupuoli oli aika tylsänpuoleinen... xP Niin ja meikällä oli eilen synttärit, saa onnitella! ;D

Seuraavassa osassa katsotaan, meinaako Inka vielä kalastaa uusia kaloja verkkoonsa, vai jääkö peräti kiinni leikeistään. Lisäksi lapset kasvavat jälleen ja kysymys kuuluukin: kenessä on ainesta perijäksi. Tämä kaikki todennäköisesti selviää seuraavassa osassa, MUTTA vasta extran jälkeen. :)